Tapaus Joona osa 2: Johdatus
Joonan tarina kertoo johdatuksesta. Siinä on voimakas tarina siitä, että Jumala on armollinen, vaikka me osaamme sössiä asioita peloissamme tai ymmärtämättömyyttämme. Silloinkin, kun elämässämme toimimme vastoin Jumalan suunnitelmaa, Jumala pystyy palauttamaan meidät mahdottomistakin tilanteista omalle tielleen. Eikä se ole Jumalalle edes ponnistus.
Ikävää tietysti on se, että elämässä tulee kokemuksia, joista jälkeen päin voisi ajatella, olisiko tuon asian voinut oppia helpomminkin.
Joonan seikkailussa oli myös jotain hyvää. Kenelle Joonan ”turha” merimatka oli siunaukseksi?
Raamattuhetki Kristikalta 27.2.2015 äänessä ja kuvassa Matti Lahtinen
Viimeisimmät kommentit