Mikä on Nasaretin tauti?

Mikä on Nasaretin tauti?

Kristillisessä traditiossa on sanontoja kuten mitä ihminen kylvää sitä hän niittää tai Nasaretin tauti. Osa sanonnoista on hyvin tunnettuja, osa taas vähemmän. Nasaretin tauti kuuluu jälkimmäisiin. Ilmaisuna Nasaretin tauti viittaa evankeliumien kertomukseen siitä, miten Jeesus ollessaan Nasaretissa, kaupungissa, jossa hän oli kasvanut, ei voinut tehdä montaakaan voimallista tekoa. Joitakin kyllä, mutta paljon vähemmän, kuin oli hänen toiminnalleen tyypillistä muualla. (lisää…)

Ajatuksia aramean äärellä osa 1.

Ajatuksia aramean äärellä osa 1.

Tämä on yksi yritys kuvata hyvin subjektiivista kokemusta, jonka olen saanut kokea ryhdyttyäni kustantamaan Tuomas Leväsen käännöksiä kirjojen muodossa. En osannut odottaa sellaista vastakkainasettelua, mikä ilmeni erityisesti teologisesti koulutettujen kanssa keskusteltaessa alkukielikysymyksistä. Fundamentalismi sai uuden muodon, jonka olemassaolosta en ollut lainkaan tietoinen ennen Aramea-Suomi interlineaari, Paavalin kirjeet galatalaisille, efesolaisille ja filippiläisille -kirjan julkaisemista.

Ajattelin aloittaa sarjan, jossa jaan teille niitä ajatuksia ja oivalluksia, joita olen saanut valmistaessani Leväsen käännöksiä kirjoiksi. (lisää…)

Mitä on diakonia?

Mitä on diakonia?

Me olemme kaikki törmänneet seurakuntadiakoniaan jossain muodossa. Osa meistä on ollut läsnä erilaisissa kerhoissa, vastaanotolla kertomassa vaikeuksistaan tai jopa ruokakassijonossa odottaen vuoroaan. Kokemukset diakoniasta saattaavat olla eri ihmisten kohdalla hyvinkin erilaisia. Osalle diakonia tarkoittaa elämän mielekkyyttä, osalle taas elämänsä katastrofin häpeällistä myöntämistä. (lisää…)

Onko luomiskertomus historiallinen fakta?

Onko luomiskertomus historiallinen fakta?

”Onko luomiskertomus historiallinen fakta?” on yhtä hyvä ja oikeutettu kysymys kuin kysymys: ”olemmeko me olemassa?” Vastaus on yksiselitteisen myönteinen, koska kaikella, mikä on, on oltava alkunsa. Kaiken takana vaikuttaa alkuperäinen syy, syy, joka selittää sen, miksi mitään on ylipäätään olemassa. (lisää…)

Pin It on Pinterest