mennessä Matti | 9.5. 2018 | Kristityn elämä, Raamattu, Usko ja pelastus
Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. ( 2. Moos. 20:7)
Jatkamme käskyjen parissa. Käsittelemme tällä kertaa käskyä, joka kieltää Jumalan nimen lausumisen turhaan. Hurskaat juutalaiset ovat ottaneet tästä itselleen aiheen pyrkiä välttämään Jumalan nimen mainitsemista lainkaan. On syntynyt kiertoilmaisujen kirjo. Tällaisia kiertoilmaisuja on mm Adonai eli Herra. Nyky juutalaiset taas viittaavat Jumalaan ilmaisulla HaShem eli se nimi. Se nimi, jota ei saa lausua.
Mikä on Jumalan nimen turhaa lausumista? Voiko sen välttää korvaamalla Jumalan nimen jollain kiertoilmaisulla? Käsittääkseni kiellon tarkoitus ei ollut se, että ihmiset lakkaavat lausumasta Jumalan nimeä, joka on varsin mekaaninen tulkinta käskyn sisällöstä. Sen sijaan kyse on jostain muusta. Voidaksemme ymmärtää käskyä, on kysyttävä, mitä Jumalan nimen väärä käyttö on?
Mitä nimi merkitsee?
Seemiläisessä kulttuurissa nimellä on paljon suurempi merkitys kuin meidän kulttuurissamme. Meille riittää usein se, että nimi rimmaa ja kuulostaa mukavan runolliselta. Seemiläisessä kulttuurissa nimi edustaa koko persoonaa. Nimi annetaan eräänlaisena profeetallisena julistuksena kuvaamaan ihmisen elämää. Nimi kuvaa henkilön ominaisuuksia. Lapsia nimettäessä nimi kuvasti myös niitä toiveita, joita vanhemmilla oli lastaan kohtaan. Kun me kristityt siis toimimme Jeesuksen nimessä, se tarkoittaa sitä, että kaikki, mitä teemme Hänen nimessään pitäisi olla sellaista, että se edustaa oikein ja tarkasti Herran olemusta ja luonnetta. Kaiken pitäisi siis olla sellaista, että Jeesus voi allekirjoittaa sen.
Mitä on Herran nimen väärinkäyttö?
Herran nimen turhaan lausuminen on siis sitä, että Herran nimeä käytetään väärin, asiayhteyksissä, joita Herra ei sanassaan vahvista ja hyväksy. Tällaista väärinkäyttöä on mm se, jos pyrimme saamaan taloudellista hyötyä vetoamalla Herran nimeen. Ahneus, hurskaskin sellainen, on synti ja siten jotain, mihin ei saa liittää Herran nimeä.
Toinen tapa on se, että me edustamme Herraamme väärin. Jos me julistuksellamme tai elämällämme opetamme, että Herra on jonkin kaltainen, mitä Hän ei kuitenkaan ole, me käytämme Herran nimeä väärin ja vedämme itse tuomion yllemme. Harhaopin julistaminen on pahinta laatua Herran nimen väärinkäyttöä eli turhaan lausumista. Joka opettaa Jumalasta vastoin Raamatun selvää ilmoitusta rikkoo käskyä ja johdattaa kuulijansa tuomion alle.
Se, mitä kristillisissä seurakunnissa opetetaan Jumalasta ja Hänen nimissään pitää olla tarkasti Jumalan sanan mukaista, ilmaisten hänen luonnettaan ja persoonaansa. Raamatun sanan vääristely johonkin omaan erikoisoppiin sopivaksi on Herran nimen turhaan lausumista.
Käskyn tarkoitus
Käskyn syvin olemus on ajaa meidät lähelle Herraa. Meidän on tutustuttava Jumalaan, jota palvelemme syvällisesti ja luotava henkilökohtainen suhde häneen voidaksemme edustaa häntä oikein. Jumalan tunteminen ulkokohtaisesti jonkinlaisten oppilauselmien pohjalta ei riitä. Jumala on tunnettava henkilökohtaisesti, jotta olisi mahdollista ymmärtää hänen persoonaansa, sanaansa ja tahtoansa. Muu julistus, ulkokohtainen ja ulkoa opittu on väärää ja turhaa, koska se johtaa kuulijansa väärään suhteeseen Herran kanssa. Pahinta on se, että ihminen edustaa Herraa väärin voidakseen käyttää lähimmäistään hyväksi, millään tavalla.
Miten voimme käyttää Herran nimeä oikein?
Jos me haluamme olla tämän käskyn kohdalla vanhurskaita, on meidän tutkittava erityisen tarkkaan sitä kuvaa Jumalasta, jonka hän on itse halunnut antaa. Jeesus Kristus on Jumalan kirkkauden täyteyden kuva. Sellainen kuin on Jeesus, sellainen on isäkin. Varmin tapa välttää tämän käskyn rikkomista on pyrkiä kasvamaan Jeesuksen Kristuksen eli Messiaan tuntemisessa. Kun me pääsemme tuntemaan Herraa läheisesti, niin me tulemme tuntemaan Jumalan sisäisesti ja meille tulee mahdolliseksi lausua ja käyttää Herran nimeä oikein. Herran nimen oikea käyttö on sitä, että me ylistämme Hänen suuruuttaan ja tunnustamme Hänen majesteettisuutensa yli kaiken ihmisymmärryksen. Meissä syttyy syvä halu pitää Hänen nimensä pyhänä ja välittää Hänen rakkautensa iloa muillekin ilman määrää ja rajoitusta. Siinä on Herran nimi oikeassa käytössä, missä syntiselle paljastetaan Jumala, joka pelastaa kansansa poikansa uhrikuoleman kautta. Ja se nimi saa aikaan syvän halun elää tavalla, joka tuottaa iloa Taivaalliselle Isälle aina siihen asti, kunnes Hän korottaa uskovan lopullisesti kasvojensa valoon ja me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.
mennessä Asko Korhonen | 2.5. 2018 | Kristityn elämä, Usko ja pelastus
Arvot ovat aina tulkintoja jostain käskystä, ja kristityillä nämä käskyt otetaan raamatusta. Kristilliset arvot ovat tulkintoja siitä mitä jokin raamatun käsky tarkoittaa. Kristityt ovat yleisesti tulkinneet, että suomen laki on perustunut kymmeneen käskyyn ja näin olemme voineet puhua Suomesta kristillisenä valtiona.
Mihin kunnioittaminen perustuu?
Raamatussa esiintyvien käskyt käskevät kunnioittamaan isää ja äitiä (2.Moos.20:12), vanhusta (3.Moos.19:32), Herraa (Snl. 3:9), Isää ja Poikaa (Joh.5:23) ja oikeita leskiä (1.Tim. 5:3). Minun ”kristillinen arvoni” toisten kunnioittamisesta perustuu rakkauden kaksoiskäskyyn (Mt.22:36-40). Miksi perustaksi olen ottanut tämän enkä niitä käskyjä, joissa puhutaan kunnioittamiseta? Minulle, siis täysin subjektiivisesti ja henkilökohtaisista kokemuksista johtuen, rakkauden osoittaminen on kunnioittamista.
”Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” (Matt 22: 36- 40)
Rakastan, siksi kunnioitan
Rakastan Jumalaa ja osoitan hänelle kunnioitusta. Rakastan lähimmäistäni ja osoitan kunnioitusta häntä kohtaan, (koska toivon, että minullekin osoitettaisiin). ”Kristillinen arvoni” toisten kunnioittamisesta on siis oma subjektiivinen tulkintani rakkauden kaksoiskäskystä, jossa ei mainita sanallakaan toisten kunnioittamisesta. Silti uskon, enkä pelkästään toivo, että ”kristillinen arvoni” toisten kunnioittamisesta on Jumalan mielenmukainen.
Perustana ei ole käskyt kunnioittamisesta vaan rakkauden kaksoiskäsky, josta seuraa se, että käskyt kunnioittamisesta toteutuvat (Matt.22:40).
mennessä Matti | 27.6. 2018 | Jumala, Raamattu, Usko ja pelastus
Jatkamme käskyjen käsittelyä. Menemme suoraan viimeiseen käskyyn, jossa Herra kieltää meitä himoitsemasta lähimmäisemme omaa, olipa se sitten talo, puoliso, hyvät työntekijät tai muu omaisuus. Miksi lähimmäisen oman himoitseminen on kielletty? On totta, että mailma olisi paljon parempi paikka, jos me kunnioittaisimme niitä rajoja, jotka muodostuvat miedän ja toisille ihmisille kuuluvien asioiden, esineiden ja ihmisten välille. Syvin merkitys ei kuitenkaan ole se, että me vältymme monelta harmilta ja kahnaukselta, kun pidättäydymme siinä, mikä on meille itselle annettua. Älä himoitse on syvimmiltään elämänmyönteinen käsky, eikä sen tarkoitus ole tuhota yhdenkään ihmisen iloa elämästä.
Rajat on rakkautta, tässäkin asiassa
Käskyssä on kyse isän lapselleen asettamasta rajasta, jonka on tarkoitus ohjata meitä kaikissa asioissamme isän puoleen. Jumala haluaisi, että hänen lapsensa luottaisivat niin paljon hänen hyvyyteensä, että oppisimme tyytymään kiitollisuudella siihen, minkä hän on varannut meitä varten. Se, minkä Isä antaa sinulle on sinun todellinen parhaasi riippumatta siitä, miltä sinusta tuntuu. Ainoastaan Jumala, joka on luonut sinut tietää todellisuudessa sen, mikä on sinulle hyväksi.
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. (Jaakob 1: 17)
Meidän omat halumme ja toiveemme ovat usein elämässämme ilmenevän ahdistuksen ja kärsimyksen alkulähde. Toisen elämän tilanne voi vaikuttaa omaan verrattuna unelmalta, mutta kauneinkin unelma saattaa olla elämää täynnä taistelua, vastoinkäymisiä ja itkua. Me emme vain näe sitä ulkonaisen loisteen takaa. Me emme tiedä välttämättä mitään siitä todellisuudesta, joka on kulissin takana.
Tämän käskyn on tarkoitus ajaa lapsi isän syliin. Langennut luontomme houkuttelee jatkuvasti vertaamaan omaa tilannetta toisiin ja kadehtimaan sitä hyvää, mikä muilla näyttäisi olevan. Jeesus sanoi aikoinaan, että me emme ole ahtaalla hänessä, vaan itsessämme. Meissä asuu himo. Siitä tietoiseksi tuleminen johtaa avuttomuuteen, varsinkin, jos haluamme elää vilpittömästi Isän tahdon mukaan. Me emme voi mitään langenneelle ja itsekkäälle luonnollemme, siksi myös voima voittaa synnin houkutus täytyy tulla ylhäältä Valkeuksien Isältä.
Oman voimattomuuden tunnistaminen ja tunnustaminen avaa sydämen Jeesuksen vapauttavalle voimalle. Jopa Paavali, Herran apostoli, paini tämän käskyn kanssa (Room. 7). Hän tuli käskyn kautta kiusallisen tietoiseksi siitä, miten voimakkaasti himo vaikuttaa hänen lihassaan. Älä himoitse -käsky tuotti siis Paavalille kuoleman, jonka kautta hän löysi elämän Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ja vapautui himon hirmuvallasta. Käskyn tarkoitus onkin ennenkaikkea ajaa ihminen omassa mahdottomuudessaan turvautumaan Herran apuun.
Ilo tuo tyytyväisyyden
Siinä missä inhimillinen avuttomuus avautuu Jumalan rakkaudelle, syntyy lopulta ilo. Taivaallinen Isä on varannut minulle kaiken sen, mitä tarvitsen. Minun ei tarvitse enää kadehtia, koska voin luottaa Isän hyvyyteen ja kyvykkyyteen. Minulla on kaikki mitä tarvitsen ja siksi minun ei tarvitse enää himoita sitä, mikä on toisen. Käskyn ytimessä ei siis ole itseruoskinta vaan ymmärrys Isän kaikkivaltiaasta voimasta, joka hoitaa sinua ainutlaatuisella huolenpidollaan, täyttäen kaikki tarpeesi. Kun opit iloitsemaan siitä, mitä sinulla on, kadotat tarpeesi kadehtia ja himoita sitä, mitä on muilla.
Ja elämä muuttuu paljon helpommaksi.
mennessä Matti | 24.5. 2017 | Jumala, Usko ja pelastus
Ensimmäinen käsky, ensimmäinen liiton sana, jonka Herra puhui, loi pohjan Herran ja israelilaisten välille. Kansa, jonka kanssa Israelin jumala teki liittonsa, oli vasta orjuudesta vapautettu. Kansa oli kadottanut identiteettinsä ja suhteensa Herraan. On huomattava, ettei liitto, jossa Israelin heimot elivät ennen lain antamista ollut suinkaan Mooseksen, eli lakiliitto, vaan Abrahamin liitto. Aabrahamin liitto oli liitto, joka sisälsi ainakin kolme lupausta. Ensinnäkin se sisälsi lupauksen maasta, jonka Herra oli antava Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen. Tämä lupaus annettiin jo Aabrahamin asuessa Kaldean Urissa. Toinen lupaus, jonka Herra antoi, oli lupaus lapsesta, jonka kautta Abramista olisi tuleva Aabraham, eli paljouksien isä. Kolmas lupaus oli ehkä kaikkein ihmeellisin. Jumala lupasi Aabrahamille, että hän on itse Aabrahamin sangen suuri palkka.
Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. (2. Moos. 20: 1-3)
Käskyn taustaa
Jumala johdatti Israelin Egyptiin Joosefin ollessa käskynhaltijana eli pääministerinä. Jumalan kaukaa hyvä suunnitelma oli jo aikojen alussa nähnyt hyväksi pelastaa Israelin kansan nälänhädältä Egyptin avulla. Israel jäi kuten niin tavallista lepäämään ja rakentamaan elämäänsä egyptiläisten kiitollisuuden velan varaan, mikä johti aikanaan valtaviin ongelmiin, eli orjuuteen.
Jumala toi israelilaiset, Mooseksen avulla, ulos Egyptistä, vuorelle, jossa heidän oli määrä palvella Herraa. Tuolla vuorella tehtiin liitto. Nyt oli kyse erilaisesta liitosta. Abraham oli kasvanut Herran yhteydessä siten, että hän oli Herran ystävä. Israelin kansa oli kasvanut egyptin orjuudessa kadottaen näkynsä isiensä Jumalasta, mikä oli sinänsä ymmärrettävää, koska isillä ei ollut uskontoa, kuten me sen ymmärrämme, vaan suhde. He vaelsivat Herran yhteydessä, kuten Eenok aikoinaan.
Jumalalla oli tarkoitus alkujaankin tuoda kansa samankaltaiseen yhteyteen kanssaan, kuin Hänellä oli ollut Aabrahamin kanssa. Asiaan liittyvä ongelma oli se, että kansa, jonka kanssa Herra oli tekemisissä, ei ymmärtänyt mitään vapaudesta, vaan oli sisäistänyt orjuuden hengen.
Käskyn tarkoitus
Jumalan käskyjen tarkoitus oli olla ohjaamassa kansaa saman rakkauden kokemiseen, joka teki Aabrahamille mahdolliseksi lähteä kohti tuntematonta. Kaikki oli kuitenkin toisin. Kansa, joka noudettiin Egyptistä, oli elänyt orjuudessa. Se sai vapautensa vasta kun oli tapahtunut 10 mieliä kuohuttanutta ihmettä, joista viimeinen sai Faaraon ajamaan Israelilaiset ulos maastaan. Aabraham sen sijaan oli vapaa mies, joka oli oppinut tuntemaan Herransa jo ennen matkalle lähtöä. Asetelman ja olosuhteiden erilaisuudesta johtuen Herran lähestymiskulman oli oltava erilainen. Orjuuden omaksuneet ihmiset eivät olisi ymmärtäneet mitään vapaudesta, joten vapauttamisen oli oltava asteittaista ja alkaa samankaltaisista olosuhteista kuin ne, mistä lähdettiin. Jumalan oli annettava kansalle faaraon kaltainen ehdoton auktoriteetti, jota totella, purnata ja totella, koska se oli ainoa, mitä israel osasi.
Suhteen luominen oli aloitettava käskymuotoisista julistuksista. Kansalle oli annettava selvät rajat, joiden mukaan elää, jotta matka kohti luvattua maata onnistuisi. Käskyn syvin merkitys ei ole siinä, että se tahtoisi viedä meiltä erilaisten kotijumalien hiplaamisen ilon. Sen sijaan käskyssä on oikeasti kyse lupauksesta ja sitoutumisesta. Herra julistaa koko maailmankaikkeudelle, että: “Minä olen Herra, sinun Jumalasi!” Hän tunnustautuu sinun Jumalaksesi. Hän ottaa siinä julistuksessa sinut lapsekseen ja ilmoittaa kaikille, myös henkivalloille, sitoutuneensa sinuun. Kun Hän sanoo: “Älä pidä muita jumalia”, hän kehottaa meitä sitoutumaan itseensä. Jumala haluaa sitoutuneen suhteen, jossa hänen lapsensa ovat sitoutuneet hänen isyyteensä samalla ehdottomuudella kuin Hän on sitoutunut lapsiinsa.
Jeremia 3: 19 Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois.
Käskyn olemus on lupaus Isän rakkaudesta
Jumala ei halua pilata iloamme kieltämällä erilaisten kotijumalien hiplaamisen. Tosiasiassa on niin, että ihminen, joka on kohdannut Jeesuksen Kristuksen siten, kuin hänet tulee kohdata, ei edes halua olla enää tekemisissä muiden “jumalaksi” kutsuttavien asioiden tai esineiden kanssa. Jumalan käsky on todellisuudessa julistus, jossa Hän sitoutuu julkisesti lapsiinsa ja julistaa meille, ettemme tarvitse enää koskaan muita Jumalia. Kun meillä on Jeesus, meillä on kaikki, mitä tarvitaan elämään ja jumalisuuteen. Meillä on elämässämme rakkaus, rauha, ilo ja loppumaton armo, hyvän ja pyhän Jumalan yhteydessä.
mennessä Matti | 7.1. 2017 | Raamattu, Usko ja pelastus
Mitä tapahtui Jumalan käskyille? Onko Jumalan käskyt kokonaan vanhentuneita, vai mikä rooli niillä on?
Juutalaiset, joille käskyt alunperin annettiin eivät miellä kymmenen käskyn kokoelmaa laiksi lainkaan. Heille kyseessä ovat ne 10 Jumalan sanaa, Liiton sanat. Kymmenen käskyä, kuten me niitä nimitämme eivät siis ole lakia siinä mielessä, miten me ymmärrämme lain. Alkukielen mukaan toora tarkoittaa oikeastaan opetusta, vaikka me olemme tottuneet käyttämään sanaa laki. Kymmenen käskyä löytyy Raamatusta kahdesta kohtaa. Niistä toinen on 5. Mooseksen kirjan 5. luvussa.
Opetus on sama kuin ennenkin. Uuden liiton kirjoitukset toteavat, että vanhassa on tulevaisen varjo. Liiton sanat ovat siis edelleen voimassa. Ne on rakennettu sisään Uuden liiton opetukseen ja henkeen, vaikkakaan ei enää kiveen hakattuina. Laki on nyt hengellinen ja liiton sanat kirjoitetaan uskovan sydämeen Jumalan hengellä.
Liiton sanat ovat kokonaisuus, joka hahmottaa niin ihmisen suhteen Jumalaan kuin kanssaveljeenkin. Kolme ensimmäistä käskyä liittyvät Jumala suhteeseen, yksi käsky itseen ja loput eli kuusi suhteeseen muihin ihmisiin.
Käskyjen tarkoitus
Käskyjen kokonaisuuden hahmottaminen avaa uuden näkökulman siihen todellisuuteen, joka on käskyjen taustalla ja tarkoituksena. Jumalan sanat annettiin käskymuotoisina, koska kansa, joka otti ne vastaan, oli hyvin heikossa Jumalan tuntemisessa. Suhdetta ei varsinaisesti ollut siinä mielessä kuin me ymmärrämme Uuden liiton näkökulmasta ja Vanhan liiton tekstien pohjalta. Jumalan tarkoitus oli alusta lähtien sama kuin ihmisen luomisessa. Hän loi ihmisen saadakseen itselleen perheen, jota rakastaa. Jumalan sydänäänet kaikuvat, profeetta Jeremian kirjoittuksessa (Jer 3:19) :
Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois.
Aloitamme kristinusko.fi-sivustolla artikkelisarjan, joka käsittelee käskyjä. Käskyjä käsitellään sattumanvaraisessa järjestyksessä. Ensimmäisenä otamme käsittelyn alle käskyn 2.
Älä tee mitään jumalankuvaa itsellesi
Käsky, joka kieltää tekemästä minkäänlaista kuvaa Jumalasta, on poistettu kirkolliskokouksen toimesta kymmenen käskyn kokoelmasta jo vanhan yhtenäisen kirkon aikana. Käsky poistettiin ikoneja ja pyhimyksenkuvia koskevan riidan jälkeen.
Kiellon kumoamista kirkolliskokouspäätöksellä perusteltiin sillä, että Jumala olisi kumonnut sen itse antamalla kuvan itsestään pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Säilyttääkseen käskyjen määrän alkuperäisenä kirkolliskokous päätti jakaa viimeisen käskyn kahdeksi erilliseksi.
Perustelu käskyn poistamiselle on erikoinen ajatellen sitä, että Jumala on käskyjen antaja ja käskyt on annettu ihmisille, ihmisten noudatettavaksi. Se, että Jumala itse antoi kuvan itsestään, ei tarkoita, että ihminen on sen perusteella vapaa luomaan itselleen haluamansa määrän mieluisia jumalankuvia.
Miksi käsky on tärkeä?
Jumalan kuvan oleellisuudesta puhuttaessa on huomattava, että itse luotu kuva, riippumatta motivaation luonteesta, on aina jollain tavalla puutteellinen ja virheellinen. Ihminen ei voi määritellä Jumalaa oikein. Rajallinen ja ajallinen ei voi käsittää sitä, mikä on rajatonta ja ajatonta. Virheellinen jumalankuva taas tarkoittaa sitä, että Jumala, jota palvotaan on tarkkaan ottaen eri kuin se Jumala, joka puhuu Raamatussa. Kyse on siis rehellisesti ja suoraan sanottuna epäjumalasta, jumalasta, jonka ihminen on itse luonnut itselleen. Edes 98 prosentin yhdennäköisyys elävän Jumalan kanssa ei tee siitä samaa jumalaa.
Meillä on kaikenlaisia epäjumalia, joita palvotaan Jeesuksen Kristuksen Isänä. Jos olisimme pitäneet kiinni jumalankuvan teko kiellosta, meillä olisi paljon vähemmän harhaoppeja.
Kun seuraa kristillistä keskustelua, on helppo huomata, että lähes jokaisella keskustelijalla on erilainen käsitys siitä, minkälainen Jumala on. Joidenkin Jumala on äärimmäisen suvaitsevainen, eikä halua, että kenelläkään on paha mieli. Toiset taas tunnustavat Jumalaa, joka on laatinut tarkat ”älä tee” -listat. Molemmat ääripäät uskovat vakaasti perustavansa jumalan kuvansa Raamattuun. Ja molemmat ovat väärässä.
Me voimme tietää Jumalasta ainoastaan sen, minkä hän itse haluaa ilmoittaa, emme mitään muuta. Kaikki muu on epäjumalan rakentamista. Koska ihminen ei voi tietää Jumalasta muuta kuin sen, mitä Jumala itse näkee hyväksi ilmoittaa, niin on meidän pysyttävä siinä ilmoituksessa ja kuvassa, jonka hän itse antaa. Vain siten, voimme päästä edes jonkinlaiseen Jumalan tuntemiseen.
Jumala antoi itse kuvan itsestään pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa
Jumalan sanan opetuksen mukaan Jumala antoi meille kuvan itsestään Jeesuksessa Kristuksessa. Kristityille olisi pitänyt riittää siinä jumalankuvassa tutkimista hamaan Herran paluuseen asti. Sen sijaan, että olisimme tyytyneet vain tutkimaan sitä kuvaa, jonka Jumala antoi meille pojassaan, olemme lähteneet Jumalan määrittelemisen tielle. Kaikki yritykset systematisoida kuvaa siitä, minkälainen Jumala on, ovat alkuperäisen kiellon rikkomista. Meillä on vähintäänkin hämmentävän monimutkainen kolminaisuusoppi, koska kirkkoisät eivät tyytyneet ottamaan vastaan Raamatun tekstien antamaa yksinkertaista kuvaa Jumalasta.
Israelin uskontunnustus: “Shema Israel” ei ole minkäänlaisessa ristiriidassa sen jumalankuvan kanssa, joka löytyy uuden liiton teksteistä. Riittää, kun uskoo sanan niin kuin se on kirjoitettu.
Tarve määritellä Jumala ihmisjärjen ymmärrettävällä tavalla on sellaista jumalankuvan tekemistä, joka on kielletty. Jos Jumala mahtuisi ihmisjärkeen, niin hän olisi sieltä myös kotoisin. Jumalan, ollakseen Jumala, on oltava meille majesteettisuudessaan käsittämätön ja siksi hänen tulee antaa itse meille kuva, jonka voimme käsittää. Sen Jumala teki antamalla poikansa. Jos haluamme tulla tuntemaan Jumalan, meidän on pyrittävä lähemmäs Jeesusta ja tutkittava sitä, minkälaisena Raamattu kuvaa Jeesuksen. Ainoa todellinen jumalankuva, joka ei riko käskyä on yksinkertaisesti se, että suostuu omaksumaan jumalankuvan annettuna, ilman filosofiaa ja teologisointia.
Tämä käsky ei siis ainoasataan kiellä patsaita tai maalauksia, vaan se kieltää ennen kaikkea kaiken sellaisen teologian, joka haluaa muuttaa Jumalan majesteetista oppirakennelmaksi.
mennessä Matti | 21.1. 2016 | Kristityn elämä, Raamattu, Usko ja pelastus, Videot
Galatalaiskirje on Raamatun ydintä. Galatalaiskirjettä lukiessa voisi ensin luulla, että se on kirjoitettu juutalaisille. Galatian seurakunta oli kuitenkin tunnetusti pakanaseurakunta.
Galatalaiskirje tuntuu käsittelevän vanhan ja uuden liiton jännitettä. Paavali moittii galatalaisia siitä, että he olivat vaihtamassa armon lihan töihin. He olivat omaksuneet sellaisen ajatuksen, että juutalainen usko olisi jotain korkeampaa hengellisyyttä.
Aihe on edelleen ajankohtainen. Mitä siitä seuraa, jos kristitty lähtee elämään kiveen hakatun lain mukaan?
Viimeisimmät kommentit