Uutinen Connecticutin kouluampujasta ja kaikista 28 uhrista on tavoittanut minut viime tunteina useita kertoja. Kuitenkin vasta kuva itkevästä Obamasta pysäyttää. Maailmanvallan presidentin kyyneleet saavat minut kysymään itseltäni miksen minä itke? Miksen minä ole yllättynyt, tai oikeastaan edes vihainen. Olenko tosiaan niin paatunut ja kylmä?
Asiaa miettiessäni tajuan vähitellen, että kyseessä on suojamekanismi. Katsomalla katson enkä näe, kuulemalla kuulen, enkä ymmärrä. Sillä jos minä todella pystyisin tunnetasolla jakamaan omaisten ja uhrien kärsimyksen, pystyisinkö vielä huomennakin nousemaan sängystäni ylös? Omat lapseni ovat samanikäisiä, kuin ne jotka melkein lapsi vielä itsekin lahtasi koululuokkaansa.
Mikä on uhrien todellisen näkemisen hinta? Onko niin, että jokapäiväinen toimintamme jatkuu häiriöttä vain kun ei näe mitään, kuule mitään, eikä tunne mitään. Ei siis kuulemalla kuule, eikä näkemällä näe, vaikka katsoa onkin pakko. Ihminen kai tarvitsee suojakuortaan jaksaakseen, jatkaakseen.
Kuva itkevästä Obamasta kuiten löi suojamuuriini pienen reiän, ja pian kuvien tulvaa on mahdoton pysäyttää. Kuvatulvaa kuolevista lapsista. Kouluihinsa tapetut lapset ovat jo vähemmistössä helvetillisessä diasarjassa. Mieleen vyöryy kuvia ihmiskaupan lapsiuhreista; kuolevia lapsisotilaita, kuolevia lapsiprostituoituja ja kuolevia katulapsia joiden munuaiset, sydämet ja maksat kuljetetaan siististi pakastettuina omansa syöpötelleille ja juopotelleille rikkaille. Kaivosten pimeydessä kuolevia lapsiorjia. Myrkkyihin ja onnettomuuksiin menehtyviä halpatyövoimamaiden lapsikoneita. Ja jollei mikään muu tappaisi lapsia, niin nälkä tappaa aina. Ja likainen vesi, taudit.
Isä, oletko huomannut että sinun kauniissa maailmassasi kuolee lapsia kuin kärpäsiä? Sinä saavuit henkilökohtaisesti paikalle jakamaan oikeutta kun Kain tappoi Abelin, missä sinä olet nyt? Eikö veljiemme veri huuda sinulle enää maasta? Sinun pyhässä sanassasi kerrotaan Betlehemin lastensurmasta. Itseasiassa sinä kerrot sanassasi itsekin aiheuttaneesi viimeisenä vitsauksena egyptiläislasten joukkokuoleman. Sinä johdatit ystäväsi Abrahamin veitsi kädessään vuorelle surmaamaan poikaansa Isakia, jonka vasta viime hetkellä pelastit isänsä käsistä. Lopulta sinä lähetit oman Poikasikin maailmaan kuolemaan kaikkien sen murhaajien, raiskaajien ja varkaiden puolesta. Vaikeahan tätä on ymmärtää! Jopa uskollisin palvelijasi Job masentui pahan ongelmaa pohtiessaan niin, että kirosi syntymänsä päivän ja tuli siihen tulokseen, että kuolema on elämää parempi:
”Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon, siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista. Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.” (Job 3:17-19)
Toisen maailmansodan pyörteissä, vangittu ja piinattu Dietrich Bonhoeffer kirjoitti kaikesta tästä huolimatta Sinusta laulun; ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan”. Onko niin, että hirveimmänkin tuskan keskellä sinä olet? Kärsit kärsivien rinnalla? Sisältyykö kohtuuttomaan kärsimykseen myös käsittämätön lohtu, jota eivät voi nähdä ne, jotka eivät itse kärsi? Me jotka joudumme katsomaan vierestä voimatta tehdä paljon mitään. Mikä on sekin eräänlainen maanpäällinen helvetti.
Minkä olemme tehneet yhdelle näistä pienimmistä, sen me olemme tehneet sinulle. Ja sekä kosto että tuomiovalta on Sinun. Minä tiedän. Kuitenkin kaivan mustimpina hetkinä lohdukseni esiin juuri Jobin kirjan. Sillä Jobkaan ei voinut ymmärtää:
”Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta? He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta. Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta. Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut? Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni. Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut. Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni. ”(Job 3:20-26)
Viimeisimmät kommentit